Katsaus menneeseen ja tulevaan

Katsaus menneeseen ja tulevaan

4. Opettajien tuki työssäoppimiselle

Ammatillisen koulutuksen reformia on kritisoitu siitä, että se olisi suunniteltu etupäässä elinkeinoelämän etuja ajatellen: kriittisissä puheenvuoroissa työssäoppiminen on nähty ilmaisen työn teettämisenä. Toisaalta työssäoppimisesta syntyy myös kuluja työnantajalle. Suurin säästö lieneekin nähty tapahtuvan oppilaitosten puolella, missä on ajateltu voitavan säästää opetustunneista, työvälineistä ja tiloista.

Reformin todellisuus on kuitenkin se, että henkilökohtaistaminen ja työssäoppimisen lisääntyminen ovat johtaneet yksilöllisen ohjaustarpeen huomattavaan lisääntymiseen. Tämä heijastuu suoraan opettajien muuhun työhön. Opetustuntien mahdollinen vähennys siirtyykin opiskelijoiden ohjaamiseen, jolloin kyse on ennemmin nollasummapelistä kuin säästöstä.

Re:startin havainnot vahvistavat, että opettajilla ei ole riittävästi aikaa henkilökohtaistamiseen eikä työpaikoilla käymiseen. Henkilökohtaistaminen on käsityötä, jota ei voi tehdä massoittain – etenkään media- ja luovalla alalla. Työssäoppiminen vaatii toimiakseen sitä, että opettajien, työpaikkojen ja opiskelijoiden välinen kommunikaatio toimii ja että työssäoppiminen on suunniteltu huolella. Opettajilla pitäisi myös olla aikaa ja joustavuutta reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Lisäksi opettajien olisi tärkeää ylläpitää työelämäverkostoja ja etsiä uusia työssäoppimispaikkoja sekä kerätä tietoa työelämän tarpeista. Sitä, mihin opettajien työaika todellisuudessa menee, olisi tarpeen selvittää.

Opettajien tulisi olla aktiivisesti mukana heti työssäoppimisen alussa ja määritellä selvästi opiskelijalle ja työpaikalle, mitä työssäoppimisen aikana tulee tehdä. Opiskelija ja työpaikka tulisi perehdyttää kunnolla tehtäviinsä. Lisäksi työelämä kaipaa opettajia tai kouluttajia työpaikoille työssäoppimisen aikana – mutta ei kuitenkaan liikaa, koska työpaikat tuntevat itse parhaiten toimintansa ja tapansa ja opettajien ei pidä mennä sotkemaan niitä.

Alalla on paljon vakiintuneita työssäoppimispaikkoja, ja opettajien henkilökohtaiset kontaktit helpottavat usein työssäoppimisjaksojen käytäntöjä. On suuri etu, jos ammatilliset opettajat ovat edelleen itse myös ns. alan hommissa. Tällöin kontakti työelämään pysyy tiiviinä ja tieto työelämän vaatimuksista tuoreena. Suurimmat ongelmat syntyvät siinä kohtaa, kun työpaikalla ei ole ammattiosaamista, ja tämä korostaa työssäoppimispaikkojen huolellisen valitsemisen ja tuntemisen tärkeyttä.

Reformin ajatus on ollut, että opettajat lähtevät työelämään. Käytännössä tätä ei ole juuri tapahtunut. Opiskelijan ohjaus työelämässä on käytännössä vain työpaikan varassa, ja tässäkin on suuria työpaikkakohtaisia eroja. Kulttuurin muutos suhteessa aiempaan on iso ja opettajilla on asenneongelmaakin, mutta etenkin ajankäyttö tulee vastaan. Opettajien työaikaa menee myös huomattavan paljon huonosti suunniteltujen ja toteutettujen tietojärjestelemien ja byrokratian kanssa toimimiseen.