Ammattikorkeakouluilla ja ammatillisella koulutuksella on Suomessa selkeä työnjako: siinä missä ammattikorkeakoulut tarjoavat asiantuntija-, suunnittelu- ja esimiestehtäviin suuntaavaa korkeakoulutusta, ammatilliset oppilaitokset valmistavat opiskelijoitaan käytännön suorittavaan työhön. Koulutusasteiden välillä on eroja, mutta niiltä löytyy myös yhteisiä kosketuspintoja. Näistä etenkin työelämälähtöisyys ja työn kautta tapahtuva oppiminen ovat keskeisessä asemassa.
Ajatus opintojen suorittamisesta ja oppimisesta työn kautta on ammatillisen koulutuksen ja osin ammattikorkeakoulutuksenkin valtavirtaa. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on nähty vastauksena siihen, että osaaminen saadaan vastaamaan työelämän muuttuvia vaatimuksia; kun opiskelija oppii tekemällä alan töitä autenttisessa ympäristössä, oikeilla työvälineillä ja toteuttaen aitoja työtilauksia, oppiminen suuntautuu taitoihin, joita juuri sillä hetkellä työelämässä vaaditaan. Yritykset pystyvät näin varmistamaan osaavan työvoiman saatavuuden myös tulevaisuudessa.
Vuonna 2018 voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen reformin johtoajatus on, että ammatillisen perustutkinnon voi suorittaa osittain tai jopa kokonaan työelämässä. Toteutustapoja on käytännössä kaksi: työsuhteinen oppisopimus sekä koulutussopimus, joka vastaa aiempaa työssäoppimista ja jossa opiskelija ei ole työsuhteessa yritykseen jossa työskentelee. Jälkimmäisessä tapauksessa opiskelijalle ei myöskään makseta palkkaa, vaan koulutussopimuksella tapahtuva opiskelu rinnastuu koulussa opiskeluun.
Tästä päästäänkin työpaikalla tapahtuvan oppimisen pullonkaulaan: jos ammatillista koulutusta tahdotaan tosissaan siirtää työelämän vastuulle, työpaikoille tarvitaan runsaasti motivoituneita työpaikkaohjaajia, joilla riittää aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä opiskelijoiden ohjaamiseen. Heidän tulee tuntea opiskelijoiden oppimistavoitteet ja opetussuunnitelmien sisällöt, ymmärtää pedagogiikkaa ja tukea opiskelijoita työn, elämän ja työelämän erilaisissa käänteissä. Lisäksi ohjaajien pitäisi ehtiä tekemään myös omat työnsä.
Kun tähän yhdistää sen, että opettajilla on usein liian vähän aikaa työssäoppimisen ohjaamiseen ja tukemiseen, asiasta voi tehdä vain yhden päätelmän: yhtälö ei toimi. Työelämän kynnys kouluttaa opiskelijoita kasvaa herkästi liian suureksi, ja lopulta ammatillisen koulutuksen reformin perusajatus vesittyy.
Metropolian ja Helsingin kaupungin / Stadin ammatti- ja aikuisopiston yhteisessä Re:start – Osaaminen tutkinnoiksi ja työksi -ESR-hankkeessa (2018–2020) painitaan edellä kuvattujen ongelmien parissa. Hankkeen kohderyhmää ovat opintonsa keskeyttäneet tai keskeyttämisvaarassa olevat media-alan opiskelijat sekä työpaikkaohjaajat työelämän puolella. Tarkoituksena on löytää keinoja siihen, että työpaikalla tapahtuva oppiminen olisi mahdollisimman tuloksellista ja hyödyllistä sekä opiskelijan että työpaikan näkökulmasta. Hankkeen ensimmäisiä havaintoja on ollut se, että opiskelijoita työllistävillä yrityksillä ei ole yleensä mahdollisuutta perehtyä kovinkaan syvällisesti siihen, mitä opiskelijan tulee tehdä ja suorittaa saadakseen opintojaan eteenpäin. Byrokratia, opetussuunnitelmat, sopimuspaperit, HOKSit ja näyttöjen arviointikriteerit saavat sitkeämmänkin nostamaan lopulta kädet ylös.
Yksi hankkeen konkreettisista ehdotuksista on, että työpaikkojen, opiskelijoiden ja koulun väliin luodaan ns. opinto-ohjaajien, uravalmentajien ja kouluttajien ”armeija”, joka tuntee opetussuunnitelmien sisällöt, opiskelijoiden tavoitteet ja tarpeet sekä työpaikkojen mahdollisuudet. Nämä ”välittäjät” sovittavat työpaikkojen työtehtävät suoritettavien tutkinnon osien vaatimuksiin ja tarjoavat aktiivista tukea, koulutusta ja ohjausta koko työssäoppimisjakson ajan opiskelijoille ja työpaikoille. Tällä hetkellä Re:start-hankkeeseen palkatut ammatilliset kouluttajat simuloivat välittäjä-mallia. Hankkeen alkuvaiheen havainto on, että aktiivisesta ohjauksesta on selkeää hyötyä etenkin opiskelumotivaation kanssa kamppailevien opiskelijoiden kanssa.
Toinen olennainen huomio on, että etenkin perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat useimmiten hyvinkin nuoria, tarvitsevat ja kaipaavat vertaisryhmän tukea. Koulutusreformi sen sijaan korostaa yksilöllisyyttä ja yksilöllisiä oppimispolkuja. Näiden asioiden yhteensovittaminen voi olla hankalaa. Re:start-hankkeen alkuvaiheen kokemus on ollut, että ennen työssäoppimisjaksoille siirtymistään opiskelijat – etenkin nuoret ja alalle vasta tulevat – tarvitsevat ns. ryhmämuotoisen peruskoulutusjakson, jonka puitteissa otetaan perustaidot haltuun turvallisessa ympäristössä ja suoritetaan pakolliset yleisopinnot. Suoraan työelämässä aloittaminen on usein liian rankkaa eikä osaaminenkaan yleensä ole riittävällä tasolla. Vasta peruskoulutusjakson jälkeen opiskelijat ovat valmiita jatkamaan opintojaan työpaikalla oppien.
Re:start-hankkeeseen osallistuvat opiskelijat suorittavat peruskoulutuksensa Nuorten toimintakeskus Hapessa, joka on kulttuuriin ja mediaan erikoistunut nuorisotila. Opiskelijat tekevät erilaisia tilaustuotantoja, jotka nousevat Hapen tai muiden tilaajien tarpeista. Valmiista tuotoksista kootaan materiaalia kullekin määriteltyjen tutkinnon osien näyttöihin. Kunkin opiskelijan polku on yksilöllinen, mutta samalla toimitaan ryhmässä. Tämä ns. Happi-polku vastaa media-alan ensimmäisen vuoden pakollisia perusopintoja koulussa.
Hankkeen tähän mennessä tärkein havainto on, että ammatillisen tutkinnon suorittaminen pelkästään vain työelämässä on yleisesti ottaen mahdotonta. Pakolliset perusopinnot sisältävät usein niin laajoja kokonaisuuksia, että mikään työpaikka ei pysty tarjoamaan niihin tarpeeksi kattavaa koulutusta. Siksi perusosaaminen tulisi hankkia ensin koulussa – tai Re:startin tapauksessa hankkeessa – ja vasta sen jälkeen voi siirtyä jatkamaan opintojaan työelämään.
Vaikka Re:startin fokus on toiminnallisesti ammatillisessa koulutuksessa, hankkeessa kertyvää tietoa ja kokemusta tullaan hyödyntämään Metropoliassa työharjoittelun, työpaikkaohjaamisen ja osaamisen opinnollistamisen (jatkuva oppiminen) kehittämisessä. Moni nykyisistä AMK-opiskelijoista tulee aikanaan päätymään opiskelijoiden työpaikkaohjaajaksi, ja siksi siihen liittyviä sisältöjä on tarkoituksenmukaista sisällyttää AMK-opintoihin.
Re:startin kautta Metropolia on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan, miten ammatillisen koulutuksen reformi toimii ja minkälaisia hyväksi havaittuja rakenteita ja toimintatapoja siltä puolen voisi soveltaa myös ammattikorkeakoulun toimintaan. Ammatillisen koulutuksen näyttö- ja osaamispohjainen työssäoppiminen perustuu tavoitteiden ja työtehtävien varsin tarkkaan määrittelyyn, ja samankaltaisen mallin testaaminen AMK-ympäristössä voi olla kokeilemisen arvoinen asia. Tämä toki vaatii perinteisen ajattelun kääntämistä toiseen asentoon, mutta sen takiahan kehittämistyötä tehdään: jotta syntyisi uusia, erilaisia tapoja ajatella ja tehdä asioita. Joskus siitä syntyy jotain suurta.
Taustamateriaalia:
Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ammatillisen koulutuksen reformi
www.minedu.fi/amisreformi (viitattu 16.4.2019)
Opettaja.fi: Amisreformi on vielä kaukana tavoitteistaan, paljastaa 1500 opettajan jättikysely (5.4.2019)
www.opettaja.fi/tyossa/amisreformi-on-viela-kaukana-tavoitteistaan-paljastaa-1500-opettajan-jattikysely/ (viitattu 16.4.2019)
Helsingin Sanomat: Amiksen opet kertovat (21.10.2018)
www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005870250.html?share=1f105529d3e3c1790be7fd7e57b7d817 (viitattu 16.4.2019)
Helsingin Sanomat: Harri Peltoniemi ja Kirsi Hiltunen: Ammatillisen koulutuksen uudistuksella on hyvät edellytykset onnistua (3.12.2018)
www.hs.fi/mielipide/art-2000005918989.html (viitattu 16.4.2019)