Ammattiin opiskelu on kriisissä, sanotaan – Tämä juttu kertoo, mitä kaikkea hienoa Suomen suurimmassa amiksessa tehdään (HS 26.11.2018)

”Ammatillisen koulutuksen kriisistä on kirjoitettu paljon sekä Helsingin Sanomissa että muualla.

Hätähuudot ovat totta, mutteivät ainoita ääniä. Stadin ammattiopisto kutsui meidät kylään, koska se halusi esitellä vaihteeksi ylpeyden aiheitaan.

Otimme kutsun vastaan nähdäksemme, mitä uudistuksella ylipäätään tavoitellaan. Neljä vierailukohdetta ovat kaikki sellaisia, joita oppilaitoksen johdon mielestä kannattaa kehua jo nyt.

Johtava rehtori Maria Sarkkinen puhuu uudistuksen kohdalla paljon yksilöllisistä oppimispoluista. Se tarkoittaa, että ennen kunkin asian oppimiseen oli varattu kaikille sama määrä tunteja. Jollekin se sopi, toinen ei ehtinyt oppia perusasioitakaan, kolmas pitkästyi hidasteluun.

Nyt opiskelijat voivat aloittaa ja valmistua missä vaiheessa vuotta tahansa. Välissä pitäisi saada niin paljon aikuisen tukea ja aikaa oppimiseen kuin tarvitsee.

Miten tällainen käytännössä tehdään?”

Lue koko artikkeli:

Maija Aalto, HS: Ammattiin opiskelu on kriisissä, sanotaan – Tämä juttu kertoo, mitä kaikkea hienoa Suomen suurimmassa amiksessa tehdään (HS 26.11.2018)

Ohjausryhmä 29.10.2018

Re:start – Osaaminen tutkinnoiksi ja työksi -hankkeen ohjausryhmän 1. kokous
Ma 29.10.2018 klo 14­–15.30
Metropolia, kollegiosali (Bulevardi 31, päärakennus, 3. krs)

Puheenjohtaja Jyrki Sinisalo
Sihteeri Antti-Veikko Salo (esittelijä, mikäli ei toisin mainittu)

Läsnä: Jyrki Sinisalo (pj), Juho Pakarinen, Minna Kaljunen, Pekka Mönttinen, Kimmo Räsänen, Antti-Veikko Salo, Leena Louhivuori, Ari Matinmikko, Arja Seppälä, Niikka Lius

LIITE 1: Esityslista ja slideshow
LIITE 2: Tilannekatsays 27.10.2018 / LL (toimitetaan pyynnöstä)

 

PÖYTÄKIRJA

1. Puheenjohtaja avaa kokouksen

Puheenjohtaja Jyrki Sinisalo avasi kokouksen klo 14.05.

2. Esittely- ja kuulumiskierros

Ohjausryhmän jäsenet ja hankehenkilöstö esittäytyivät.

3. Ohjausryhmän työskentelytavoista sopiminen ja sen rooli hankkeen tukena

Antti-Veikko Salo kävi läpi ohjausryhmän tehtävät ja vastuut hankepäätöksen pohjalta. Tämän jälkeen keskusteltiin siitä, miten ohjausryhmä voi parhaiten tukea hankkeen toteutusta ja tarjota asiantuntemustaan. Keskustelussa todettiin, että ohjausryhmän tulee olla keskusteleva ryhmä, joka tarjoaa hankkeelle ulkopuolista näkökulmaa. Ohjausryhmä on linkki toiminnan, osaamisen ja tekemisen välillä, ja se auttaa osaltaan siinä että media- ja luovan alan haasteet ja suuntaukset huomioidaan myös työssäoppimisessa. Lisäksi ohjausryhmällä on tärkeä rooli tiedonvälittäjänä koulutuksen ja työelämän välillä sekä alan sisällä, mm. ammatillisen koulutuksen reformin ja siihen liittyvän keskustelun osalta. Reformikeskustelun kääntämistä positiiviseksi painotettiin.

Ohjausryhmän käytännön toiminnasta sovittiin, että kuhunkin kokoukseen valitaan aina yksi laajempi teema, joka tukee hankkeen toteutusta. Seuraavan kokouksen teema on koulutus ja työssäoppiminen. Ohjausryhmän jäsenet pohtivat etukäteen omia kokemuksiaan, osaamistaan ja oppimistaan oppijana ja/tai ohjaajana sekä jakavat niitä muille ohjausryhmän jäsenille.

Lisäksi sovittiin, että kukin ohjausryhmän jäsen osallistuu kaksi kertaa vuodessa yhteen hankkeen toimintoon (esim. koulutustapahtuma, työpaja, vierailu työssäoppimispaikalla). Hanke voi esimerkiksi tehdä vierailuita suuriin tapahtuma- ja tuotantotaloihin ja ohjausryhmän jäsenet ovat tervetulleita mukaan.

4. Hankkeen toiminnan esittely ja päämäärät

Antti-Veikko Salo esitteli hankkeen toiminnan ja tavoitteet. Tämän jälkeen keskusteltiin ammatillisen koulutuksen reformista ja sen mukanaan tuomista uusista rakenteista ja työtavoista. Arja Seppälä kävi läpi koulutussopimusta ja työpaikkaohjaamista.

Keskustelussa todettiin, että koulutussopimusopiskelijoille ei makseta palkkaa, ja tämä tulee rajaamaan työtehtäviä: opiskelijaa ei voi lähettää työskentelemään yksin vaan ohjaajan on oltava aina mukana, jos työtehtävän vaativuus sitä yhtään edellyttää. Lisäksi keskusteltiin työpaikkaohjaamisesta, työpaikkaohjaajien osaamisen lähtötasosta sekä hankkeen aikana tapahtuvan muutoksen mittaamisesta.

5. Hankkeen etenemisen ja hankesuunnitelman tavoitteiden toteutumisen tilanne

Antti-Veikko Salo esitteli hankeajan määrälliset tavoitteet: 80 nuorta, joista 30% on avoimilla työmarkkinoilla lopettaessaan toimenpiteen, sekä 12 työpaikkaohjaajaa. Lokakuun loppuun mennessä hankkeen oli aloittanut 2 nuorta ja 3 työpaikkaohjaajaa. Marraskuun aikana hankkeessa on aloittamassa lähes 10 nuorta. Ohjausryhmä piti tavoitteita realistisina ja tilannetta hyvänä.

Leena Louhivuori kävi läpi hankkeen alkuvaihetta. Hankkeen valmistelu alkoi 1.9.2018. Loputkin hanketyöntekijät aloittivat 1.10.2018. Hanke päättyy 31.12.2020. Hankehenkilökuntaan kuuluvat projektipäällikkö Antti-Veikko Salo, koulutuskoordinaattori Arja Seppälä, valokuvan ja graafisen suunnittelun kouluttaja Ari Matinmikko, ääni- ja valotekniikan kouluttaja Niikka Lius sekä projektikoordinaattorina työpaikkaohjauksen kehittämisestä vastaavana ja hankkeessa kerätyn tiedon kokoajana Leena Louhivuori.

Yhteistyö on sujunut hyvin alusta alkaen. Tiedotusta kehitetään, jotta se toimisi mahdollisimman hyvin oppilaitosten ja työpaikkojen sekä opiskelijoiden välillä. Marraskuun aikana opiskelijoita on aloittamassa kahdeksan. Tämä on sopiva määrä toimintojen pilotoimiseen. Työpaikkoja on mukana alkuvaiheessa viisi, joista yksityisiä on kaksi. Hankkeen seuranta ja tietojen kerääminen on aloitettu mm. haastatteluin. Seuraavaksi keskitytään työpaikkaohjaajakoulutuksen kehittämiseen.

Liitteenä tilannekatsaus, joka esiteltiin ohjausryhmälle.

6. Budjetti ja talouden seuranta

Antti-Veikko Salo esitteli hankkeen taloustilanteen. Kustannukset ovat budjetoidun mukaiset ja 29.10.2018 mennessä vuoden 2018 palkkakustannuksista oli käytetty 44% ja kokonaisuudessaan vuoden 2018 kustannuksista 39%. Koko hankerahoituksesta oli käytetty 29.10. mennessä 5%. Taloustilanteen tarkempi erittely liitteessä 1.

7. Muut asiat

Keskusteltiin siitä, että hankkeen viestinnällä pyritään painottamaan positiivista näkökulmaa ammatillisen koulutuksen reformiin: että ongelmakohdat on tiedostettu ja ennakoitu ja niitä on ratkottu jo pidemmän aikaa, mutta viestiä ei ole vielä viety laajasti julkisuuteen.

Seuraava ohjausryhmän kokous päätettiin pitää 27.3.2019 Tallinnassa Baltic Film and Media Schoolissa. Samalla ohjausryhmä pääsee tutustumaan Viron työssäoppimisratkaisuihin.

8. Puheenjohtaja päättää kokouksen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.30.